PERHE, KODIN JA AURINKOKUMMUN YHTEISTYÖ
Aurinkokummun henkilökunnalla on aina aikaa keskustella vanhempien kanssa. Avoin ja luottamuksellinen yhteistyö on meille tärkeää. Toimintavuoden aikana järjestämme vähintään kaksi vanhempainiltaa tai muuta vanhemmille tarkoitettua tapahtumaa. Lisäksi on tapahtumia joihin voi osallistua koko perhe. Vanhemmilla on mahdollisuus osallistua päiväkodin toiminnan suunnitteluun. Isovanhempiakaan ei ole unohdettu, heille järjestetään vuosittain aamupäivä, jolloin he pääsevät lastenlastensa kanssa touhuamaan.